
SELKKAREIDEN
HISTORIA
Vielä kerran Peksille.
Peksi toi mukanaan energiaa, (huonoja) ideoita ja hyvää kaaosta juuri sopivassa suhteessa. Tämä on meille ensimmäinen kerta ilman häntä ja se tuntuu vähän väärältä sanoa, koska rehellisesti sanottuna hän on edelleen* täällä. Ilmassa, fiiliksessä, ideoissa, naurussa ja siinä tavassa, jolla ihmiset törmäävät toisiinsa ja jäävät juttelemaan. Hänen kädenjälkensä näkyy edelleen siinä, millainen tästä tapahtumasta on tullut, siinä ilmapiirissä. Siinä, että vaikka välillä kaikki on vähän sinne päin, lopputulos on aina enemmän kuin osiensa summa.
Tämä Nyrhisen kirjoittama kuvaus Peksistä on harvinaisen osuva:
“Peksiä on vaikea kuvailla ihmisenä. Positiivinen, aikaansaava, dorka, jopa minua huonompi shakissa, spontaani, lompakkoni ja suunnitelmieni suurin vihollinen... Mies, joka olisi merihädässä kiskonut minut vierelleen kelluvan oven päälle vaikka hampaillaan, ja sen jälkeen kertonut 20 minuuttia pitkän vitsin, jonka punchline olisi saanut minut vapaaehtoisesti sukeltamaan takaisin veteen.”
Kiitos, Peksi.
“Ei elämä ole niin vakavaa”.
Mutta nämä bileet on.*
#vieläkerranpeksille
* = tavallaan
6.8.2005
Joskus pikkutuntien aikaan Warttibaarissa Seinäjoella, Toni lähetti Peksille tekstiviestin (siis ihan SMS-tekstarin, siitä on jo niin kauan), että “Mulla on huono idea: järkätään ens vuonna omat festarit!”, johon Peksi vastasi: “JEEJEE! Huono idea! Mä oon mukana!”. Sen enempää ei yksityiskohdista tässä keskusteltu vaan päätös oli sillä tehty. Ekat legendaariset Selviytyjät festit korkattiin 25.8.2006.
Vuosien varrella Selviytyjissä on sattunut ja tapahtunut. Niin, ja on siellä ollut pari esiintyjääkin:
2006
ESIINTYJÄT: .357 Sound System, Diecell, Forever One, Funeral Planet, Goathemy, Hanging Garden, Mirzadeh, Miseria, Mortyfear, Murska, Pain Confessor, Renu & Trio, Karvakyrvät, Selviytyjät Freak Show, Silentium (päätösklubilla), Status Minor, Velvetcut
STAND UP SHOW: Ismo Leikola
2007
ESIINTYJÄT: Ablaze In Hatred, Before The Dawn (päätösklubilla), Celesty, Dark The Suns, Diesense, Fourpointsix, Grendel, Misery Inc., Noumena, Pofony, Renu & Trio Karvakyrvät, Selviytyjät Freak Show, Silentium, Throes Of Dawn
STAND UP SHOW: Pete Piispanen, Riku Sottinen
2008
ESIINTYJÄT: Blinded Rain, Cardiant, Chromatic Dark, Crystalic, Dotma, Enochian Crescent, Pressure Points, Renu & Trio Karvakyrvät, Reprisal Scars, Soulfallen, Vanguard, Wilhelm, Wulfgar (päätösklubilla)
STAND UP SHOW: JP Kangas
2010
ESIINTYJÄT: Carnalation, Dawn Of Relic, Embassy Of Silence, Forest Stream (RUS), Frostbitten Kingdom, Liquid Society, My Funeral, No Sign Of Life (päätösklubilla), Pressure Points, Renu & Trio Karvakyrvät, "Se, Josta Ei Puhuta", Vuohivasara, Winterdark (NR)
STAND UP SHOW: Riku Sottinen
2011
ESIINTYJÄT: A.O.D. (päätösklubilla). Caldwell, Catamenia, Crow's Flight (SUI/FIN), De Lirium's Order, Defiled Icon, Ghost Voyage, Kaarnekorpi, Lunar Path, Renu & Trio Karvakyrvät, Tyrant Disciple, Void In Black
STAND UP SHOW: Tomi Haustola
2012
ESIINTYJÄT: (Psychoparalysis), Antagonist Zero, Blind Stare, Brymir (päätösklubilla), Hellspirit, Mindmirror, Ominous, Renu & Trio Karvakyrvät, Scarecrow, Solothus, The Iniquity Descent, The Wildfire
STAND UP SHOW: Tomi Haustola, Ville Saarenketo
2013
ESIINTYJÄT: Amendfoil, Deathmarched, Defiled Icon, Indoctrine, Mörbid Vomit, Noumena, Ravage Ritual (päätösklubilla), Speedy & Saku Tribute, Stone Mammoth, Swollen Eye View, Taste Of Haste, Teloch
STAND UP SHOW: Antti Haapala, Riku Sottinen
2014
ESIINTYJÄT: Bloodride, Curimus, Funerary Bell, Hellspirit, Inkvisitor (päätösklubilla), Magenta Harvest, Renu & Trio Karvakyrvät, Reprisal Scars, Sacrificium Carmen, Slug Lord, Star Insight, Vorna
STAND UP SHOW: Mika Kivinen, Ville Saarenketo
2015
ESIINTYJÄT: Bob Malmström, Burweed, Church Of The Dead, Darkflood (päätösklubilla), Fallen Utopia (AUT), Fear Of Domination, Forte Ruin, Frosttide, Inkvisitor, Saturnian Mist, Vetten Äpärät
STAND UP SHOW: Haapala & Sottinen livepodcast, Toni Jyvälä, Ville Valtanen
2017
ESIINTYJÄT: A Soul Called Perdition, Dimman (päätösklubilla), Dorothy Polonium, Extinction In Progress, Freedomination, Kyy, Mirzadeh, Noumena, Sapata, Supreme Havoc, Tyrant Disciple
STAND UP SHOW: Eero Corso, Juhani Nevalainen, Kirsikka Pirinen, Ville Saarenketo
2018
ESIINTYJÄT: Black Royal (päätösklubilla), Bloodride, Dimman, Drearyym, Invisible Enemy, Jari Tiura, King Satan, Nemecic, Sapata, Torchia, Walpurgisnacht
STAND UP SHOW: Albert Kajava, Jussi Herranen, Petri Hankonen, Ville Saarenketo
2026
ESIINTYJÄT: TBA
STAND UP SHOW: TBA

